Viime viikko oli etäjakso, jolloin yritin syventyä nisäkkäisiin, sammakkoeläimiin ja käärmeisiin, joskin muutakin elämää oli, joten jännitin tämän viikon maanantaina kouluun ajaessa, miten tentissä käy.
Lähijakso alkoi siis tentillä nisäkkäistä, käärmeistä ja sammakkoeläimistä. Tentissä oli kuvia niin eläimistä kuin myös niiden jälkijonoista ja jäljistä. Olipa siellä yksi äänikin. Mielestäni tentti oli helppo ja luulen selvinneeni siitä ilman virheitä – tenttituloksia emme ole vielä saaneet. Arviointihan on näissä opinnoissa hyväksytty / hylätty, ei numeroita, mutta kuten edelliseen artikkeliin kirjoitin, täytyy vastauksista olla oikein 80 %.
Muuten tämä viikko on ollut yhtä opiskeluntäyteinen kuin ensimmäinenkin lähijakso. Tentin jälkeen maanantaina opiskelimme metsien kasvupaikkatyyppejä ja metsäluontotyyppejä.
Tiistaina olimme koko päivän maastossa opiskelemassa. Kävimme vain koululla syömässä välillä ja vaihdoimme kohdetta. Tutkimme talviasuisia puita ja pensaita sekä kartoitimme metsäluontotyyppejä.


Tänään keskiviikkona olimme Paimiossa metsäkoululla aamupäivän luokassa oppimassa liito-oravakartoitusta ja iltapäiväksi siirryimme maastoon tekemään käytännön harjoituksia. Palaamme parin viikon kuluttua samaan paikaan tekemään kartoitusta. Sinne on ilo mennä, sillä tänään jo teimme havaintoja liito-oravan olemassa olosta kartoitettavalla alueella. Löysimme pesäkoloiksi sopivia koloja, risupesän sekä papanoita, ympäristökin oli liito-oravalle sopivaa.

Huomenna opiskelemme paikkatietoa sekä raportointia. Näitä tarvitsemme heti seuraavalla lähijaksolla liito-oravakartoituksessa.
Tahti on ollut kiivas, välillä tulee epävarma olo, sitten taas muistutan itseäni, että opinnot ovat vasta alussa. Juuri nyt asiat ovat iloisesti sekaisin päässä, mutta eiköhän ne taas järjesty seuraavaan lähijaksoon mennessä jotenkin. Ainakin toivon, sillä jakso alkaa taas tentillä.