Kolmas lähijakso alkaa huomenna

tuhkapajun oksa ja silmu luupissa

Aika kuluu todella nopeasti. Huomenna alkaa jo kolmas lähijakso. Ensi viikon ohjelmassa on tentti talviasuisista puista ja pensaista. En nyt suorastaan odota sitä, sillä se ei ole vahvuuteni. Jos tentti menee pieleen en pysty sanomaan, että olisi sittenkin pitänyt lukea ja harjoitella, sillä olen tuijotellut erityisesti pajujen silmuja luupin läpi hulluuteen asti. Luultavasti kaikki tarkastamani pajut ovat olleet mitä suurimpia risteytymiä, sillä jokaisessa oksassa tuntuu olevan karvaisia, kaljuuntuvia ja kaljuja munanmuotoisia ja päärynän muotoisia silmuja, jotka ovat sileitä ja harjullisia. Toisin sanoen, liikaakin on tullut opiskeltua asiaa. Jos tentti ei mene läpi, onneksi sen voi uusia kahden viikon kuluttua.

Niin ja se edellinen tentti, nisäkkäät, matelijat ja sammakkoeläimet, siinä oli kaikki oikein.

Muutoin ensi viikon ohjelmassa on ainakin liito-oravakartoitusta, sammalia ja lintuja. Lisäksi minulla alkaa paikkatietoa käsittelevä Qgis -kurssi, jonne ilmoittauduin kun se kerran oli mahdollista. Muutoin kurssi olisi tullut vasta ensi vuoden alussa. Toivottavasti en tullut ottaneeksi liikaa tekemistä itselleni.

Nyt täytyy pakata ensi viikon kamppeet, koska lähtö on taas varhain aamulla. Sitä minä ihmettelen, miten paljon ihmisellä on tavaraa mukaan otettavaksi: kirjoja, läppäri, vaatteita ja kenkiä joka lähtöön ja vieläpä iltapalatkin, että jaksaa. Tulen kuitenkin kotiin jo torstai-iltana.

Related posts

Leave a Comment