Olimme saaneet kesätehtäväksi kasvion keräämisen. Jos muihin opintoihin en ollutkaan paneutunut syvällisesti, niin kasvion tekemisen olin ottanut tosissani. Opettajamme oli arponut jokaiselle kymmenen kasvia kerättäväkseen, luonnollisestikin eri kasvit. Kasvit olivat joko sellaisia, jotka voi sekoittaa johonkin toiseen kasviin tai sellaisia joita voi olla haastavaa löytää. Ohjeena oli, että saimme vaihtaa kasveja keskenämme, mikäli tarpeen. Kasvion kerääminen oli minulla niin keskeinen osa kesää, että teen siitä ihan oman blogikirjoituksen.
Olin ennen opintoja luullut osaavani kasveja. Ennen opintoja minulle oli myös kerrottu, miten hyvin tunnen kasveja. Tämän kesän aikana tämä luulo kyllä karisi. Kun sain oman listani kerättävistä kasveista, katselin sitä hetken, ennen kuin aloin miettimään mitkä (luulin) tuntevani. Keltalieko – en ollut ihan varma, joten piti tarkistaa kirjasta. Hiirenhäntä – en ollut koskaan kuullutkaan. Niittykäenkukka – tuttu kasvi ja tiesin missä sitä kasvaisi. Hetekaali – aivan outo minulle. Hevonhierakka – no, sitähän kasvaa joka paikassa. Isolaukku – minulla olisi tiedossa yksi kasvupaikka, sillä olin törmännyt siihen edelliskesänä. Häränsilmä – onpa outo nimi kasvilla, mistähän sen löytäisi… Peltoretikka – kuulostaa jokapaikan kasville, mutta en tiedä miltä näyttää. Keltamaite – tuttu kasvi, varmaan helppo homma. Peltopähkämö – tuttu kasvi tämäkin.
Koska kerätyt kasvit oli tavoite kerätä edustavimmillaan, niin aloitin tutkimalla kukinta-ajat, osalla alkoi olla jo kiire.
Hiirenhäntä, Myosurus minimus, oli ensimmäinen kerättävä kasvi. Koska kasvi oli itselleni uppo-outo, aloitin etsimällä tuoreita havaintoja Uusimaalta Laji.fi -tiedoista. Helsingissä oli kukkivia yksilöitä, sinne siis samalla reissulla kun oli asiaa Vantaalle. Onneksi tiedot pitivät paikkaansa, paikkakin löytyi melkein metrilleen. Valitettavasti kukinta oli jo ohi. Sen sijaan kasvusto oli laaja ja helposti löydettävä. Siitä sitten pari hiirenhäntää mukaan. Vaikeinta oli niiden ottaminen juurineen, ei sen vuoksi, että maa olisi ollut liian kovaa, vaan koska minua hävetti kaivaa pari pientä kasvia kun ihmisiä kulki ohi. Tunsin itseni rikolliseksi.
Seuraavana pitäisi löytää keltamaite, Lotus corniculatus. Voisin kouluviikolla Kaarinassa etsiä sen, se olisi helppo homma. Turvauduin jälleen tuoreisiin Laji.fi -havaintoihin. Eipä niitä sitten ollutkaan, vain yksi ja sekin osoittautui paikan päällä väärin määritetyksi ollen niittynätkelmä. Löysin kuitenkin lenkillä aidon keltamaitteen.
Laji.fi tietojen varassa kävin myös keltaliekoa, Diphasiastrum complanatum, etsimässä ja löysin. Siinä ei tosin ollut itiötähkiä. Koska paikka oli koulumatkan varrella, päätin poiketa joskus myöhemmin kesällä tarkastamassa tilanteen. Kolmannella käynnillä itiötähkiäkin oli ja sain kerättyä hyvän näytteen. Tämän kasvin keräämiseen liittyi myös pieni ongelma. Hallinnollisissa tiedoissa kerrotaan kasvin olevan EU:n luontodirektiivin V liitteen laji. Hetken jouduin miettimään mitä tarkoittaa että lajin ottaminen luonnosta ja hyväksikäyttö voi vaatia hyödyntämisen sääntelyä. Keskustelin asiasta myös luokkatovereideni kanssa: osa oli sitä mieltä, ettei sitä saa kerätä kasvioon, osa sitä mieltä että kasvin voi huoletta kerätä. Päädyin lopulta siihen, että koska en ole myymässä tai hyödyntämässä kasvia ja sitä kasvaa runsaasti alueella, josta sen kasvioon kerään, voin sen sieltä kerätä.
Niittykäenkukka, Lychnis flos-cuculi, oli juuri niin helppo kuin olin ajatellutkin, muistin missä sitä kasvaa ja kävin ohimennessäni keräämässä sen kasvioon.
Hevonhierakka, Rumex longifolius, alkoi hiertää. Sattumoisin opettaja maastossa mainitsi, että hevonhierakan ja poimuhierakan sekoittaa herkästi toisiinsa ja aloin katsoa koko kasvia uusin silmin. Pysähdyin varmaan jokaisen hevonhierakaksi ajattelemani luo tutkimaan onko hedelmäverhiön yhdellä sivulla nystermä vai onko nystermä peräti hedelmäverhiön kolmella sivulla. Lopulta yksi hevonhierakka päätyi kirjan väliin painojen alle odottamaan pääsyä kasvioon.
Häränsilmä, Hypochaeris maculata, löytyi myös Laji.fi -havaintona melko läheltä. Havainto oli ammattilaishavainto, mutta aikaa oli kulunut niin kauan, että epäilin ettei paikalla kasva enää häränsilmää. Kävin kuitenkin katsomassa ohikulkiessani. Ohikulkeminen on ehkä hieman asian tasoittelua, sillä ensin piti löytää autolle parkkipaikka ja sitten kävellä kilometrin verran suuntaansa. Kasvi kuitenkin löytyi. Ensimmäisellä kerralla se ei ollut edes nupulla, joten päätin palata myöhemmin takaisin. Kävin sielläkin useamman kerran ”ohimennen”, en halunnut kukinnan menevän ohi. Lopulta onnisti ja sain kukkivan häränsilmän kasvioon. Häränsilmän kohdalla on tärkeää myös oikea vuorokauden aika, sillä sen kukka on avoinna vain klo 7-17. Sitä onkin käytetty aikanaan heinätöissä kellokorttina: heinätöihin on lähdetty kun häränsilmä avaa kukinnon ja työt lopetettu kun kukka menee suppuun.
Hetekaalia, Montia fontana, olin tutkinut tarkkaan monista eri lähdeteoksista moneen kertaan. Kasvi vaikutti vaikealta tunnistaa. Olin myös etsinyt sitä sopivista paikoista ja etsinyt havaintoja myös laji.fi:stä. Siitä oli joitain aiempia havaintoja Kaarinastakin, mutta niistä ei ollut hyötyä. Niinpä Etelä-Karjalaan sukuloimaan mennessä tarkistin havainnot siltä suunnalta. Löysin havainnon tältä vuodelta. Näin ollen päätin käydä sieltä etsimässä, ”ohimennessäni”, oikeasti tämä ”ohimennen” tarkoitti yli sadan kilometrin ylimääräistä ajoa. Tarkistin hallinnolliset tiedot kasvista todeten sen olevan siellä alueellisesti uhanalainen. Tämä tarkoittaisi sitä, että pitäisi saada hyviä valokuvia – mikäli koko kasvia edes löytyisi.
Kasvi löytyi etsinnän jälkeen ja kuviakin sain. Myöhemmin vertaillessani kuvia oikeisiin kuviin kasvista olin vuoroin sitä mieltä, että olen löytänyt aivan oikean kasvin, vuoroin sitä mieltä, että kasvini on varmaankin väärä, en tunnista kasveja ja en ikinä opi mitään.
Isolaukun, Rhinanthus angustifolium, sijainnin edelliskesältä siis tiesin, mutta se oli sen verran kaukana, etten halunnut huvikseni sinne ajaa katsomaan, mahtaisiko sitä löytyä. Niinpä olin jättänyt tuon paikan suunnitelma B:ksi mikäli en muualla törmää isolaukkuun. Samalla sukulointireissulla matka jatkui Etelä-Karjalasta Pohjois-Savoon ja sieltä tullessa päätin tarkistaa sattuisiko matkan varrelle jäljellä olevia kerättäviä kasveja. Isolaukku näytti löytyvän, toki havainto ei ollut tuore. Jaloittelutuokion aikana löysin, tunnistin ja keräsin isolaukun ja kotimatka pääsi jatkumaan hyvissä tunnelmissa.
Peltopähkämöä, Stachys sylvatica, tiesin nähneeni varmasti joka kesä ihan kodin lähellä, nyt löysin vain rantakukkaa. Miten turhauttavaa. Kunnes kerran haaviessani sudenkorentoja huomasin rantakukkien keskellä varman peltopähkämön, ja toisen ja kolmannen ja neljännen. Niitä olikin yllättävän paljon. Olin vain ollut liian hätäinen.
Peltoretikka, Raphanus raphanistrum, oli jäänyt viimeiseksi. Keskustelimme opiskelutovereiden kanssa asuntolassa kasvioittemme tilanteesta, en ollut ainoa jolla puuttui jotakin. Minulta puuttui sentään vain yksi kasvi ja totesin, että mikäli sitä ei löydy niin sitten se saa jäädä puuttumaan. Kerroin mitä kaikkia kasveja olisin helposti löytänyt. Niinpä luokkatoveri seuraavalla viikolla soitti kysyen vaihtaisinko peltoretikan ahojäkkärään. Häneltä puuttuu ahojäkkärä, eikä hän löydä sitä mistään. Hänellä kuitenkin olisi nyt peltoretikka kädessään. Näin tein vaihtokaupan ja kävin keräämässä kasviooni ahojäkkärän, joita kasvaa melko lähellä kotia.
Kasvit oli asianmukaisesti prässätty ja kiinnitetty pohjiinsa etikettien kera kun elokuun ensimmäisen kouluviikon lopuksi palautimme ne. Olin tyytyväinen että kasvini olivat kaikki oikein määritettyjä. Ja koska olin nähnyt todella paljon vaivaa, päätin pitää kasvion itselläni sen ollessa mahdollista. Kasvio on saanut sen jälkeen pari lisäsivuakin, sillä innostuin asiasta.
