Drone-kurssi ei sinänsä kuulunut opintoihin, mutta muutama minun lisäkseni valitsi sen ylimääräisenä, koska koki siitä voivan olla hyötyä tulevaisuudessa luontokartoituksia tehtäessä. Kurssin aluksi tuli suoritettua pilottikirja ja lentämistä tuli harjoiteltua niin Kaarinassa, koulun tiluksilla kuin muuallakin tehtävillä käynneillä.
Löysin heti paljon asioita joihin dronea voi hyödyntää. Lyhyesti sanottuna, kaikki sellaiset paikat, jonne on vaikea kävellä tai josta saa paremman käsityksen ilmasta käsin. Joen rannat, joissa on jyrkkiä rantapenkereitä ja / tai tiheää pusikkoa, on mahdollista tarkistaa dronella paikasta, jonne pääsee helpommin. Näin pystyy selvittämään tilanteen esimerkiksi haitallisten vieraskasvilajien osalta. Drone on hyvä myös tasaisten, mutta märkien, siksi vaikeakulkuisten rantojen osalta. Ilmasta näkee kasvillisuuden muutoksen rajat ja tämä auttaa luontotyyppien kuvioinnissa. Luonnollisesti myös puustoisilla alueilla dronesta on hyötyä latvuspeittävyyden hahmottamisessa.
Suuri hyöty on valokuvissa ja videoissa. Ilmasta otetut valokuvat antavat aivan erilaisen näkökulman kuin maasta käsin otetut. Samoin ilmasta otetuilla videoilla saa paremman näkemyksen kokonaisuudesta. On mahdollista saada jopa koko kartoitettava alue (tietenkin alueen koosta riippuen) samaan kuvaan!
Luonnollisestikin dronen käyttö vaatii enemmän valmistelua, sopivat sääolot, dronen käytön osaamista ja kuvatun materiaalin käsittelyn. Minuutin video vaatii useamman tunnin työpanoksen.